Huh.. Viikonloput menee vauhdikkaasti vaikka ei teekään sen kummempaa, tai ehkä jopa nopeammin juuri silloin.
Eilen kävin hetken nauttimassa kauniista kelistä, kohta lähdössä pienelle yön-yli matkalle. Onneksi olen onnistunut välttymään pahemmalta flunssalta. Joten ei mennyt hukkaan tämä kotiin hautautuminen ja lepo.
Lähetään siis tutustumaan J:n kotikaupunkiin ihan pienen hetken kuluttua. Tulemme takaisin jo huomenna aamupäivällä, joten pikapyrähdys tiedossa. Aamulla renkaiden vaihto, siksi tämä erikoinen matkustusajankohta.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
torstai 23. huhtikuuta 2009
Kevätväsymystä ja -inspiraatiota

Meihin on iskeytynyt flunssa. Tai oikeastaan J sairastui ja nyt minulla on alkavana ikävä kurkkukipu. Toivottavasti tämä ei iske täydellä teholla. Olisi kiva nauttia keväästä ja tehdä kaikkea kivaa, mutta sairaana ei jaksa.

Nyt ajattelin lääkitä itseäni jollain hyvällä leffalla. Illan ohjelmaan on jo kuulunut juusto ja punaviini, joten flunssasta huolimatta fiilis hyvä!

Kuvat taas Atlanta Bartlettin sivuilta.
Tunnisteet:
Inspiraatiota
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Itseni paljastus
Kuten jo eilen mainitsin, Annikki haastoi minut kertomaan tuntomerkkejä itsestäni.
Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.
Olen ollut aivan päästä pyörällä miettiessäni tätä haastetta, mutta tässä nyt jotain ainakin..
1. Ystävällinen olemus. Ainakin haluaisin uskoa että se on yksi minua kuvaava ominaisuus. Yleensä tuntemattomat suhtautuvat minuun ystävällisesti ja saan usein hyvää ja hymyilevää palvelua paikassa kun paikassa.
2. Tummat, luonnonkiharat (tai no melkeen) hiukset. Tällä hetkellä ylipitkät ja harmaat juuret näkyvissä. Hiukseni ovat usein sotkuiset (johtunee hiuslaadusta, laiskuudellahan ei voi olla mitään asian kanssa tekemistä, eihän). Hiuslaatu on pehmeää ja hiuksia on paljon. Yleensä hiukset ovat kiinni, suht sotkuisella nutturalla.
3. Lempiasu on rento mekko ja varvassandaalit. Suomen ilmastossa harvemmin toteutettava kombo, mutta ehdoton suosikki. Kotioloissa useimmin kotimekko (= mikä tahansa rento mekko, vahna yöpaita tms), ja talvella villasukat!
4. Suhteessa pieni nenä. Mistä lienen nenäni perinnyt, mutta pieni se on. Nenätraumaa minulla ei ole koskaan ollut, ja tästä syystä en ole koskaan oikeastaan ymmärtänyt ihmisiä joilla sellainen on.
5. Sinut muotojensa kanssa. Olen siis runsasmittainen. Vuosia tämä häiritsi minua paljon ja yritin sulautua seinään. Nykyään olen oppinut elämään muotojeni kanssa (tosin ei tarkoita ettenkö haluaisi olla vähän pienempi) ja nautin asioista joita oikeasti haluan tehdä. Piiloutuminen on turhaa ja vie turhaa energiaa!!
Tässä tärkeimmät, tai siis mitä tulee juuri nyt mieleen. Itse haastan Anzin ja Mikaelan.

Minä
tiistai 21. huhtikuuta 2009
Suunnitelmia ja haaveita

Mitään konkreettista ei ole vielä tapahtunut 'uusi-koti'-projektin tiimoilta. Olemme jo pitkään keskustelleet mitä haluamme, ja luonnollisesti katsoneet eri vaihtoehtoja, mutta mitään konkreettista emme ole vielä tehneet. Toisaalta asioiden suunnittelu on puolet ilosta.

Tässä vaiheessa en vielä tule saamaan haaveideni vanhaa puutaloa, mutta askel oikeen suuntaan ollaan ottamassa. Haaveilen kunnon kokoisesta makuuhuoneesta ja uudesta sängystä, ihanasta, itse suunnitellusta keittiöstä ja lisätilasta.

Tämän tekstin kuvat on napattu Atlanta Bartlettin sivuilta. Minua viehättää kuvista välttyvä tunnelma, ei niinkään yksityiskohdat.

Annikki on haastanut minut kertomaan tuntomerkkejä itsestäni. Näitä pitää vähän miettiä, joten palaan asiaan.
Vielä pakko kommentoida paria viime päivinä näkemääni elokuvaa. Jo pääsiäisen aikoihin katsoin Slummien Miljonäärin. Tämä oli ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva. Monesti leffat jotka ovat voittaneet suuren määrän Oscareita ovat olleet ns. elämää suurempia leffoja. Tämä ei tunnu siltä (siis tämä on ehdottomasti hyvä asia), hyvä leffa, ehdottomasti katsomisen arvoinen, herättää mietteitä. Mielestäni määritelmä hyvästä elokuvasta.
Toinen jonka näin eilen on Minä ja Marley (tai menikö se toisinpäin?). Koirafanina ehdottomasti katsomisen arvoinen, vaikka tässä kyseessä oli enemmänkin tusinaleffa. Jotenkin olen hieman kyllästynyt tusinaleffoihin, tällä tarkoitan elokuvia jotka ovat ihan ok, mutta eivät herätä sen kummempia mietteitä. Toki tunteita tämäkin herätti (rakastanhan koiria) eikä komedia välttämättä ole sen lajityypin elokuva jonka pitää tehdä muuta kun viihdyttää.
Summa sumarum, kaksi hyvää elokuvaa takana. Onneksi on kaikentyyppisiä elokuvia. Eri mielentila vaatii erilaisia kokemuksia, vai mitä?
Tunnisteet:
Elokuvia,
Inspiraatiota,
Uusi koti
torstai 16. huhtikuuta 2009
Uusi ihanuus
Huh.. Tänään siirsin paikalleen uuden keittiön vitriinikaapin. Voiko sitä kutsua vitriinikaapiksi kun yläosa puuttuu vielä? Entisöijällä oli sattunut pieni mittausvirhe, ja kaappi ei mahtunutkaan punaiseen tilaihme-autoon. Jäimme siis odottamaan kaapin yläosaa.
Paikalla oleva kaapin alaosa on aivan ihana!!!! Suurkiitos entisöijälleni! Kuvia tulee viikonloppuna kun valo toivottavasti on puolellani (no, olisinhan tänäänkin ehtinyt valoisaan aikaan kuvaamaan, mutta siivous oli kesken). Muuttelin muutenkin keittiössä vähän tavaroiden paikkoja, ja nyt keittiössä on aivan uusi ilme. Myöhään kotiin tullut J olikin tosi ihmeissään kaikesta minkä olin saanut aikaiseksi tänään!
Olen lueskellut blogitaukoni aikana jääneet massiiviset määrät postauksia suosikeistani. En ole vieläkään läheskään valmis. Onneksi (??) J on viikonlopun poissa, ja saan rauhassa päästä blogimaailmassa ajantasalle.

Kotona,
Sisustusta
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Lomalta paluu
Pääsiäinen vietetty, arki alkanut. Täällä tosin tämä viikko vielä hieman epätavallinen, mutta toivottavasti pääsemme pian taas kiinni normi-arkeen.
Meillä on alkanut uuden kodin etsintä. Olen aivan elementissäni, odotan vaan että pääsen katsastamaan koteja, miettimään sisustuksia ja toteuttamaan ideoitani! Pohjanmaalla kävimme kirpparilla ja matkaan tarttui muutaman lasipurkin lisäksi tulevalle pihallemme kiva maitotonkka. Tuntuu että en malta housuissani pysyä kun olisi niin kiva päästä miettimään uuden (vielä löytämättä olevan) kodin sisustusta.. Pitää kuitenkin yrittää rauhoittua ja pysyä kiinni realismissa. Uusi koti löytyy aikanaa, sitten pääsen miettimään sen sisustamista. Siihen asti asun ja sisustan olemassa olevaa kotiamme.
Blogilomani on koskenut myös muiden blogien seurantaa, mutta nyt olisi tarkoitus aktivoitua ja päivittää tätäkin useammin.

perjantai 10. huhtikuuta 2009
Gnomeni vei mukanaan..
Viime aikoina on tapahtunut vaikka mitä. Mietteet ovat olleet ihan muualla kun blogissani ja olenkin tahallaan tyhjentänyt mieleni viettämällä aikaa WoWissa. Joten siitä syystä on ollut todella hiljaista täällä..

Tässä kuva hahmostani kuvattuna henkilökohtaisen bodyguardinsa kanssa. Olen pikku-gnome, joka silti on terhakas ja rohkea! Te jotka ette tiedä mikä WoW (world of warcraft) on, niin voin selittää että kyseessä on nörttipeli jossa ollaan mielikuvitusmaailmassa taistelemassa joka pahiksia vastaan, tai pahispuolella taistelemassa hyviksiä vastaan. Koukuttavaa joka tapauksessa..
Olemme J:n kanssa pääsiäisen vietossa vanhempieni luona Pohjanmaalla. Keväisestä Helsingistä tulimme huomattavasti lumisempiin maisemiin. Olemme lähinnä löhöilleet ja lepäilleet ja syöneet hyvin. Tänään tarkoitus olla sosiaalisempi ja aktiivisempi.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
Pirteyttä ja pakkomiellettä
Blogihiljaisuudesta voi syyttää vain herra J:tä!!!!
Lupasin joskus ajat sitten että kokeilen pelata World of Warcraftia.. Sunnuntaina sitten suostuin kokeilemaan, ja nyt en malttaisi muuta tehdäkään. Voi ei, näin EI pitänyt käydä..
En ole oikeastaan koskaan ollut addiktointunut (hmm.. edellisen postauksen linja jatkuu näköjään) mihinkään peliin. Olen ylipäänsä pelannut tosi vähän, tähän asti.. Helposti menee niin että ajattelee pelaavansa vaan hetken, ja yhtäkkiä onkin kulunut kolme tuntia. Toivottavasti tämä pakkomielle menee ohi yhtä nopeasti kun se tulikin!
Tärkeämpiin aiheisiin.. Olen pitkästä aikaa pirteä ja hyvässä kunnossa! Ehkä valokin auttaa, mutta nyt tuntuu että olen ihan eri ihminen kun pari viikkoa sitten! Joten ilonaiheitakin on! Itse asiassa niitä on aika paljon, mutta lisää niistä myöhemmin. Pitää mennä tekemään laiminlyötyjä kotihommia.

Hyvä olo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)