Tänään olen miettinyt ns. 'suomalaista perusluonnetta', positiivisuutta ja sen vaikutusta elämäämme.
Yleensä sanotaan että suomalaiset ovat sulkeutuneita, kateellisia, toisiaan kyttääviä jne.. Ehkä tämä pitkääkin paikkansa. Haluaisin kuitenkin keskittyä yksilöön itseensä kun yleistämiseen ja muiden toiminnan miettimiseen.
Asiahan on nyt vaan niin että voimme muuttaa vain omaa itseämme, voimme toiki vaikuttaa muihin ihmisiin, mutta muuttaa heitä emme voi.
Itse olen valinnut viime aikoina positiivisen elämänkatsomuksen. Yritän vaikuttaa omaan ajatteluuni, jotta negatiiviset ajatukset, huono mieli ja katkeruus pysyisivät mahdollisimman kaukana omasta ajattelutavastani. Yritän olla miettimättä muiden ihmisten käytöstä. Tämä ei tietenkään tarkoita ettäkö en yrittäisi vaikuttaa omalla esimerkilläni muihin ihmisiin. En yritä väittää että oma, positiivisuusajatteluun pohjautuva elämänkatsomus, olisi se paras mahdollinen, mutta olen huomannut että ainakin se helpottaa monella tavalla elämää.
Olen oppinut että voisin istua valittamassa kurjaa tilannettani tekemättä kuitenkaan asian eteen mitään. Tai sitten voin mielessäni etsiä ratkaisuja, puhua luotettavien ihmisten kanssa, ja yrittää tehdä asialle jotain. Arvatkaapa huvikseen kumpi tapa on viime aikoina osoittautunut hedelmällisemmäksi...
Olen oppinut että on asioita joihin en pysty vaikuttaa. Niitä on kuitenkaan turha jäädä märehtimään ja murehtimaan. Sillä ne eivät ainakaan muutu. Voin valita haluanko yrittää jollain tavalla muuttaa asiaa, elää asian kanssa omalta kannaltani parhaalla mahdollisella tavalla tai ohittaa se jollain tavalla. Nämä ovat minun ajatusmallini mukaisia vaihtoehtoja.
Tämän postauksen on aiheuttanut muutama viime aikoina lukemani blogi, omassa elämässä tapahtuvat asiat ja yleisesti pohdinta maailman tilasta.
Aloitin mainitsemalla ne negatiiviset piirteet suomalaisesta perusluonteesta. En kuitenkaan koskaan vaihtaisi sitä pois. Negatiivisten asiaoiden vastapainoksi tulee niin paljon hyvää että se menee kaiken huonon edelle. Kunhan oppisimme näkemään sen!
EDIT: Annikki huomauttikin että kommentoinnissa on jotain häikkää, niin näyttää olevan. Itse en saa tätä häikkää korjattua, katsotaan jos huomenna J saisi asialle tehtyä jotain.
2 kommenttia:
Niinhän se vaan on, ettei itsekseen voivottelu auta mitään. Joillekin auttaa esim. päiväkirjaan kirjoittaminen, toiset tarvitsevat jonkun, jolle puhua.
Tärkeintä on että löytää sen oman kanavan! Minua kuitenkin auttaa positiivinen ajattelu. Ja läheisille marmattaminen..
Lähetä kommentti