torstai 27. elokuuta 2009

Remppa valmis


Tänään valmistui remontti uudessa kodissamme!!!! Saimme jopa itse maalaamamme makuuhuoneen valmiiksi. Eilen meistä tuli virallisesti Inkoolaisia, joten kai tämä nyt sitten on totta. Enää emme edes yövy Helsinginkodissamme.

Päällimmäinen tunnu on ilo ja onni. On ollut upeaa nähdä edistykset ja se miten visioni kotimme uudesta ulkonäöstä tulevat toteen. Nyt odotan seuraavaa askelta, eli huonekaluja. Sängyt täällä on jo (ostimme uudet), lauantaina kannamme sisään loput. Sunnuntaina on vanhan asunnon siivouspäivä ja sitten en aio tehdä vähään aikaan mitään muuttoon liittyvää. Täällä voi asua ja täällä on keittiövälineitä, joten laatikot saa sitten odottaa pari päivää.

Sen verran piristin itseäni tänään muuton keskellä, että kävin kampaajalla. Oli aivan ihanaa saada rentoutua hetkisen. Vaikuttaa siltä että olen löytänyt uuden luottokampaajan. Sellaista olen jo jonkin aikaa etsinyt, aiemmin olen käynyt kampaajalla Pohjanmaalla. Se tosin on vähän työlästä, sillä en nyt käy siellä niin usein. Nyt kuitenkin tartuin Paras aika vuodesta -blogin tarjoukseen ja kävin Dandyssa. Ihana paikka ja rento ilmapiiri. Sumi oli myös aivan loistava!!! Suosittelen.

Nyt kun hiukset on kunnossa alkaa, heti muuton jälkeen, kuntoremppa ja parempi itsestäni huolehtiminen. Kesän ja Crocseissa kävelemisen jälkeen jalat on aivan hirveässä kunnossa ja iho kaipaa kuorintaa ja kosteuttavaa naamiota kovastikin. Olenkin bongannut Inkoosta aika upean näköisen kuntosalin. Pakko käydä katsastamassa paikka heti kun ehtii.. Joten syksyllä kodinlaittamisen ja koiranetsinnän lisäksi juttua mm. kuntoremontista.

1 kommentti:

Marika kirjoitti...

Onnea uudelle kodille ja uudelle kotikaupungille! Sekä myös kuntoiluiloa, toivottavasti bongaamasi sali on ensivaikutelmansa mukainen.