Minulla on nyt pää täynnä ideoita ja tuntuu että haluaisi tehdä vaikka mitä. Sitten iskee pakko-pysähdys. Ehkä silläkin on tarkoituksensa. Olen nimittäin varsinkin viime aikoina miettinyt hyvinkin paljon sitä että kaikella on tarkoituksensa. Omaa tilannettani voisi kuvailla huonoksi kun ei ole töitä. Siihen leikkiin tosin en yhtään aio lähteä mukaan. Minun elämäni on nimittäin parempaa ja onnellisempaa kun koskaan. Uskon vakaasti että löydän uuden työn heti kun olen siihen valmis. Tällä hetkellä en vielä ole sitä.
Annoin aikanaan blogilleni nimen Babysteps muistuttamaan minua siitä että pitää ottaa askel kerrallaan. Askelten ei tarvitse olla pitkiä harppauksia vaan ihan pienen pienetkin askeleet vievät eteenpäin. Matkaa ei vaan voi jättää kesken. Välillä voi pysähtyä keräämään voimia ja ihailemaan maisemaa (kuten minä teen nyt), mutta jossain vaiheessa matka jatkuu.
Olen itse asiassa enemmän kun kiitollinen että sain kesken 'ruuhka-vuosien' mahdollisuuden pysähtyä ja kehittää itseäni. Haluan ajatella niin. Haluan ottaa kaiken hyödyn irti tästä. Vaikeaakin tämä on välillä, mutta ajatus siitä missä tilanteessa olin vielä vähän aikaa sitten on aivan kauhea. Sydämeni särkyy niiden puolesta jotka kärsivät samalla tavalla työelämässä eivätkä näe pääsyä pois sietämättömästä tilanteesta. Joku päivä toivon voivani auttaa heitä. Uskon ja tiedän että minulla on paljon annettavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti