Pennun elämää

En saa enää mitään tehtyä. Jos ennen oli vaikeaa jaksaa siivota tai mitä tahansa, nyt siihen on tullut uusi haaste. Nimittäin Eevi.

Eevi tunkee nenänsä joka paikkaan. Kun avaan jääkaapin oven koira on kiipeämässä vihanneslokeroon. Kun avaan pakastimen joku kurottaa naudanmahapullien (?!?!) perään. Kun avaan astianpesukoneen pieni apurini on paikalla. Kun laitan jotain roskikseen pieni kieli yrittää lipoa roskista. Kun käyn vessassa pieni musta pentu yrittää päästä mukaan, jos onnistuu siinä se yrittää mennä nukkumaan vessaharjan viereen (yök!!!). Kun siivoan koiranpissaa pois matolta pienet hampaat yrittää tarttua paperiin. Kun laitan ruokaa varpaitani halutaan lämmittää makaamalla niitten päällä. Kun puen päälle, apulainen yrittää 'auttaa' pitämällä kiinni vaatteista. Kun imuroin musta nöffinpentu roikkuu imurin varressa. Eevi on mukana kaikessa!

Enkä vaihtaisi hetkeäkään pois. Pieni pentuni on pieni vaan vähän aikaa...

Pienet askeleet

Olen monen monta kertaa maininnut sairauteni ja toipumiseni. Olen kerta toisensa jälkeen päässäni kirjoittanut tekstiä siitä, mutta en vielä ole saanut mitään aikaiseksi. Ehkä nyt onnistaa? Tämän kirjoittaminen on itselleni tärkeää ja koen että tämä on tehtävä..

Olen aina ollut kiltti tyttö. Tehnyt kaiken niinkun 'pitää'. No, mitä nyt muutin pois opiskelupaikkakunnaltani ennen kun ehdin valmistua. Tosin paikkasin sen myöhemmin ja valmistuin työni ohessa. Olin juuri täyttänyt 25 kun sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani. Siitä työstä irtisanouduin tänä syksynä.

Tein paljon töitä ja pitkää päivää. En kieltäytynyt mistään. Työni olivat toisistaan hyvinkin poikkeavat. Opin paljon, pidin työkavereistani ja työssäni oli paljon hyvää. Oli ajanjakso kun matkustin todella paljon. Jossain vaiheessa aloin tuntea että kaikki ei ole hyvin. En välittänyt siitä, tein töitä ja vapaalla yritin unohtaa työni. Sain työssä ison projektin hoitaakseni. Samalla hoidin myös entisiä töitäni. Projektini oli julkaisua vailla lähes valmis kun eräänä sunnuntaina istuin kotona työläppäri sylissä ja itkin koko päivän. Olin ihan lopen uupunut.  Eräs ystäväni pakotti minut hyväksymään tosiasian että en ollut terve. Seuraavana päivänä tilasin ajan lääkäriin. Projektin julkaisu oli samalla viikolla. Sain rauhottavia lääkkeitä (minä, joka aina olin vastustanut lääkitystä hyvinkin voimakkasti) ja selvisin siitä viikosta. Sen jälkeen jäin sairauslomalle. Olin poissa lähes neljä kuukautta. Palasin työhön osa-aikasairauslomalaisena ja tein puolta päivää. Vanha työni oli jäänyt pois ja sain jatkaa niitä töitä mihin projektini oli liittynyt. Palattuani täys-päiväiseksi tuntui hyvältä jonkin aikaa. Tein kovasti töitä ja olin tyytyväinen. Sitten menin lomalle ulkomaille. Palattuani sieltä romahdin taas. En tiennyt miksi. Olin tällä kertaa poissa noin kolme kuukautta.

Palattuani takaisin sain apua ja sparrauskumppanin. Työ tuntui taas hyvälle. Meni muutama kuukausi. Syksyllä tuli yt-neuvottelut. Minut siirrettiin toisiin tehtäviin. Olin ensijärkytyksen jälkeen hyvinkin positiivinen ja tosissani päättänyt antaa kaikkeni. Meni vähän aikaa ja taas alkoi alamäki. Jäin huhtikuussa sairauslomalle. Elokuussa irtisanoin itseni ja lokakuun alusta olen ollut työtön.

Olen saanut hyvin paljon asiantuntevaa apua prosessin aikana. En muista tarkkaa diagnoosiani, mutta masennusta ja työuupumusta tämä kai on. Olen tavannut useita psykiatreja, psykologeja ja lääkäreitä. Olen saanut lääkitystä ja käynyt terapiassa. Olen käpertynyt kotiin, olen ollut sosiaalinen, olen juhlinut, olen itkenyt, olen puhunut, olen urheillut, olen tehnyt kaiken mitä keksiä voi. Silti en ymmärrä miksi näin tapahtui minulle. Tiedän syitä tähän ja tiedän osittain missä meni pieleen. Tiedän että en voi syyttää itseäni enkä ketään muuta tästä. Olen antanut anteeksi itselleni, muille ei ollut anteeksi annettavaa. Läpi tämän koko prosessin olen syyttänyt itseäni ja syyllistänyt itseäni tästä. Miksi en jaksanut?

Irtisanoutumispäätös oli enemmän kun raskas, mutta täysin oikea. En ole päivääkään katunut. Olen surullinen siitä että näin kävi. Olen ollut katkerakin, mutta katkeruus ei kuulu minun luonteenpiirteisiin joten siitä olen päässyt yli. Uskon että tähän on syy. Uskon että opin tästä paljon ja että joku kaunis päivä voin auttaa muita jotka ovat samassa tilanteessa kun minä itse olin.

Minulla sairastuminen on tuonut mukanaan suuria elämänmuutoksia. Olen niistä enemmän kun kiitollinen. Olen todella kiitollinen kaikille jotka ovat tukeneet minua tämän prosessin aikana. Kiitos avomieheni J, vanhempani, ystäväni Sara, B, Ia, Anna, työkaverini, Heidi, Mia, L, elämäntaidonvalmentajani Anne ja monet, monet muut jotka nyt unohdan.

Tätä tekstiä en kirjoita blogini lukijoita varten, vaan itseäni varten. Osittain myös läheisiäni varten, joiden tiedän seuraavan tätä. Olen paranemassa johonkin niin paljon parempaan kun se missä sairastuin. Tämä prosessi, sairaus, on ollut uskomattoman rankka. On ihmisiä jotka eivät ymmärrä. Olenhan koko ajan ollut iloinen ja 'normaali' itseni. Kuitenkin monet läheiseni ovat nähneet täysin toisen puolen. Osa sairautta on tietty se että yrittää piiloutua jonkin maskin taakse. Yrittää näyttää että kyllä minä jaksan.. Vaikka se viekin kaikki mehut ja sen jälkeen itketään ja nukutaan viikko haluamatta tehdä yhtään mitään muuta.

Olen tänä syksynä huolestuneena seurannut uutisia. Aina välillä pilkahtaa esiin uutisia jossa aistii ihmisten huonon olon. Toivoisin että yhteiskunta oppisi ymmärtämään että masennus ja työuupumus ovat todellisia sairauksia, joita kukaan ei halua kokea. Nämä ovat sairauksia joissa sairastunut syyttää itseään koko ajan ja suuri määrä energiaa kuluu itsesyytöksiin.

Kiitos puheenvuorosta. Ehkä blogini nimi on entistä selvempi. Parantumiseni on ollut pieniä vauvanaskeleita. Nimen lanseerasi itse asiassa hyvä ystäväni sairastumiseni alkuvaiheissa. Minä paranen, pienin askelin...

Laiska perjantai-ilta

Meillä on koko perheellä veto pois tänään. Minun nuha jatkuu, tosin olen kyllä jo voiton puolella, J sairastui tänään ja Eevikin on ollut erityisen unelias tänään.

Tuntuu silti ihanalta viettää perjantai-iltaa ihan rennosti. J lukee Stieg Larssonin keskimmäsitä kirjaa (itse ahmin koko sarjan jo kauan sitten kertaheitolla), minä netissä ja lasi punaviiniä nenän edessä ja Eevi, joka tällä hetkellä on hereillä, palloilee ympäri ja leikkii. Kyllä sitä on rauhoituttu muutaman vuoden takaisesta. Onneksi!

No, ei tunnu olevan oikeen mitään järkevää sanottavaa, muuta kun Hauskaa viikonloppua ja pikkujoulua kaikille!

Haaste

Sain jonkin aikaa sitten Annilta haasteen. Olen miettinyt sitä jo jonkun aikaa, nyt vihdoinkin sain mietteet siirrettyä tänne.

Harrastan...
Koiran kanssa oppimista, blogeja, käsitöitä, lukemista, satunnaisesti lenkkeilyä, toivottavasti taas pian vesijumppaa, puutarhanhoitoa, toivottavasti joskus taas veneilyä enemmän kun nykyään

Haastavinta elämässäni on...
Toipuminen sairaudesta, irti päästäminen, itseni tutkiskelu

Rakastan...
Avomiestäni, perhettäni, ystäviäni, koiranpentuani, elämää(ni)

En voisi elää ilman...
Rakkaita ihmisiä elämässäni, kontaktia toisiin ihmisiin

Haaveilen...
Tällä hetkellä toipuvani tarpeeksi päästäkseni takaisintyöelämään. Työpaikasta. Että olisin tasapainossa ja onnellinen. Että läheisilläni on hyvä olla. Pääseväni auttamaan ihmisiä jotka ovat päätymässä samaan umpikujaan jossa itsekin olin.

Pelkään...
Epäonnistumista, läheisteni menettämistä, kaikkea mahdollista

Elämässäni on pysyvää...
Perhe ja ystävät

Naapurini eivät tiedä...
juuri mitään minusta (vielä)

En ole koskaan...
ollut onnellisempi kun olen juuri nyt

Eniten arvostan
Ihmisiä jotka osaavat nauttia elämästä, kuitenkaan olematta itsekeskeisä ja väärällä tavalla itsekkäitä.

Rakkaita ihmisiä, perhettäni,
AVOMIESTÄNI, joka on uskomaton tuki ja inspiraatio minulle!

Haluaisin tavata
Nuoremman version omasta itsestäni, silloin kun elin synkimpiä hetkiä, jotta voisin kertoa että kaikki järjestyy!

Itse en haasta ketään. Jos joku haluaa, haasteen voi napata itselleen. Sinäänsä kenelle vaan tekee hyvää miettiä näitä asioita.

Päivän Eevit

Tänään piti kirjoittaa ihan muuta(kin) kun koiranpentu-asiaa, mutta mihin se päivä meni?? No, ehtiihän sitä huomennakin. Lupaan että tästä ei tule (pelkästään) koira-blogi. Tosin tulen kertomaan Eevin kommelluksista ihan siksikin jotta olisi parhaat tempaukset jossain kirjattuina.

Tänään on Eevillä ollut vähän pelottava päivä. Naapurissa asuu pieniä, haukkuvia koiria, jotka sattuivat pihalle juuri kun Eevi oli palaamassa pieneltä aamu-lenkiltään. Tämä oli niin pelottavaa että päivän myöhemmätkin lenkit olivat hieman pelottavia. Myöhemmin päivällä piti pelätä pölynimuria. Rohkeana pikku-nöffinä hän kuitenkin tuli haistelemaan ja ehkä se ei ollutkaan niin pelottava.

Päivä on kulunut sairastaessa, hieman siivoillessa (oli ihan pakko, olohuoneessa oli enemmän kuolleita lehtiä sekä sanomalehtisilppua kun lattiaa näkyvillä) ja koiran kanssa leikkiessä. Olo onneksi (toivottavasti) paranemaan päin. Näillä tänään. Yritän huomenna kirjoittaa myös muista aiheista.

Kolmas päivä Eevin kanssa

Ensimmäinen päivä kahdestaan Eevin kanssa ja olen sairastunut flunssaan. Tosi tylsä kun en oikeen jaksa touhuta neidin kanssa.. Tosin meille on onneksi siunautunut pentu joka on hyvin omatoiminen leikkijä. Lelut saavat kyytiä.

Eipä siis ihme että järjenkäyttö on ollut hieman hidasta viime aikoina. Univajettakin on jo tosi paljon, mutta siitä en syytä pennun nukkumisia. Taitaa meillä olla niinpäin että me ihmiset häiritsemme koiran yöunia. Koiranelämä on toistaiseksi ollut ihanaa ja nautin, terävistä hampaista huolimatta, joka sekunnista ihanaisen pentumme seurasta.

Kotonamme huomaa todellakin että jokin on muuttunut. Siivoaminen ei ole ollut viime päivinä päälimmäisenä mielessä, joten lopputulos sen mukainen. Tänään on huonosta olosta ja pennusta huolimatta pakko ottaa imuri esille ja siistiä kämppää edes vähän. Jospas saisin jopa otettua lupaamiani kuvia..

Nyt seuraa ruokailu, lenkki, leikkihetki ja sen jälkeen toivottavasti pitkät päiväunet.

Eevi tuli taloon!

Suloinen, ihana, rohkea, reipas, valloittava koiranpentumme Eevi on vihdoinkin kotona!

Ensimmäinen vuorokautemme yhdessä on ollut hämmästyttävän helppo. Neitokainen on ihan kun kotonaan jo nyt.

Nimeksi tuli siis Eevi. Koska nimi-arvontaa osallistui vain kolme henkilöä, päätimme Eevin kanssa yhteistuumin palkita kaikki kolme. Voiko Anni ja RuusuLiisa lähettää yhteystietonsa sähköpostiini myownbabsteps@gmail.com, niin lähetän paketin teille kunhan pääsen käymään postissa. Palkinnon esittelen kunhan saan paketin tehtyä.

Menen nyt leikkimään Eevin kanssa. Lisää kuvia ja kertomuksia kunhan emäntä laskeutuu maan pinnalle.. Jatkoa seuraa!

Jännitystä ilmassa

Viimeinen ilta kahdestaan kotona.. Huomenna ollaan pennunhakureissussa ja lauantaina meillä on sitten karvapallero kotona. Jännittää ihan valtavasti. En malttaisi enää odottaa yhtään.

En nyt malta keskittyä mihinkään, joten palaan sisustusasioihin yms. sitten kun pentu on kotiutunut. Voi tosin olla että vähän aikaa blogissa ei juuri muusta puhutakaan kun uudesta perheenjäsenestä, toivottavasti suotte sen minulle, olen vaan niin innoissani.. Pennun nimi -arvontaan voi osallistua vielä ainakin lauantai-iltaan saakka. Osallistujia ei ole vielä monen montaa, rohkeasti arvaamaan vaan. Palkinnon voittaja arvotaan, oikeaan ei tarvitse osua.

Babysteps blogi hiljenee pariksi päiväksi. Toivottakaa onnea reissuun!

Ystävämyynti

Haluaisin mainostaa ekologisten ja eettisten verkkokauppojen yhteistä ystävämyyntiä kaikille mahdollisesti kiinnostuneille. Itse aion vierailla paikan päällä.

Pääkaupunkiseudulla asuville asiakkaillemme järjestämme ystävämyynnin yhdessä muutamien muiden upeiden ekologisten ja eettisten muoti ja design liikkeiden kanssa. Ekologisuuden ja eettisyyden lisäksi meidät yhdistää myös se, että meillä kaikilla on verkkokauppa. Ystävämyynnissä on Idun's Applen lisäksi mukana Belleville, Costo, Ipanajamit, Punainen Norsu, Unkai ja Yalo.

Ystävämyynti pidetään Kääntöpaikassa (Intiankatu 1, Toukola) sunnuntaina 29.11 kello 11-16. Tarjolla on eettistä muotia ja designia koko perheelle, hyvää joutavaa ja pientä purtavaa. Tilaisuus on avoin kaikille, mutta tarjoilun vuoksi pyydämme teitä ilmoittautumaan ennakkoon sähköpostitse (info@idunsapple.fi). Ilmoittautumiset 23.11 mennessä!

Pentu-asiaa ja sisustusta

Tänään sovimme kasvattajan kanssa pennun noudon yksityiskohtia. Puhuimme myös pitkään muista asioista. Ihanaa kun on hyvä kasvattaja jolta saa tukea ja apua! Enää kolme yötä ja pentu tulee meille.

Sitten päivän sisustusasioihin. Makuuhuone on nyt 'valmis'. Oikeat verhot tosin on vielä ompelematta, mutta saimme kalusteet vaihdettua ja huoneen kunnolla siivottua (jotta pentu voi tulla sotkemaan). Olen oikeen tyytyväinen! Työhuoneen suhteen olemme myös tehneet suur-urakan ja käyneet läpi kaikki siellä majailleet, Hämeenlinnasta tulleet epämääräiset laatikot. Pohjanmaalta tullut Billnäs-pöytä on jo lähes paikoillaan ja miehen uusille leluille (tulostin/skanneri ja palvelin) on paikka valmiina. Työhuoneen verhot odottavat vielä ompelemista, en ole vielä ottanut uutta ompelukonetta pois myyntipakkaukseta. Ompelutöitä odottaa jo vino pino, joten eiköhän olisi jo aika korkata kone..

Tänään laitoimme tuulikaappiin uusia koukkuja. Siellä oli ennen maailman tylsin ja rumin puinen naulakko joka nyt on otettu pois. Tilalle tuli mielestäni ihania koukkuja! Huomenna pitäisi tehdä pika-hyökkäys Ikeaan ja katsoa joskos sieltä bongaamani säilytyspenkki olisi jo tullut varastoon (netin mukaan sitä pitäisi olla siellä taas, viime käynnillä haluamani väri oli tietty loppu).

Viime päivien sisustusvimma on pitänyt sisällään myös kylpyhuoneen kaapin ja pyyhkeenkuivaustelineiden asennuksen. Kylpyhuoneessamme ei ollut yhtä ainutta säilytyskalustetta tms. Ei myöskään yhtään koukkuja tms. pyyheliinoille. Pitkän harkinnan tuloksena ostettiin tylsääkin tylsempi peilkaappi ja pari tankoa pyyheliinoja vaten. Ne on nyt sitten kanssa asennettu paikoilleen, tuotakaan ei olisi voinut tehdä hyvissä ajoin ennen tai jälkeen pennun saapumisen... Olen joka tapauksessa tyytyväinen lopputulokseen, sillä nyt saan kylpyhuoneestakin hieman mukavamman ja ennen kaikkea käytännöllisemmän!

Huomenna pitäisi vielä ripustaa taulu ja vanha kello olohuoneeseen, siivota olohuoneesta ja keittiöstä pois kaikki koiraa kiinnostavat pien-esineet ja asettaa miljoona mattoa lattioille. Ja ehkä tehdä vielä miljoona muutakin pikkujuttua jotka olen juuri nyt unohtanut.

Kotimme on edelleen sen verran sotkuinen kun 'joku' on availlut verkkokaupan laatikoita ympäri asuntoa ja joku toinen ei ole jaksanut vielä siivota jälkiä pois, joten saatte vielä odottaa kotikuvia. Lisää kuvia on siis luvassa hyvinkin pian. Sen sijaan saatte tällä kertaa ihailla miehen ottamia kuvia perjantaisesta sushi-harjoittelusta. Tein siis ensimmäistä kertaa koskaan itse sushia. Kokeilu oli ihan lupaava ja lopputulos syötävä. Joten varmasti harjoittelemme toisenkin kerran.

Huh ja puh...

Lauantaina meille muuttaa musta, karvainen koiranpentu. Sitä odotellessa olen saanut jonkun ihme puuskan. Kodin pitää olla siihen mennessä täydellisesti sisustettu... Siis mitäh? Ja miksi? Koiranpentu nyt ei todellakaan ymmärrä sisustuksesta tuon taivaallista ja silti minä stressaan.

Tiettyjä juttuja pitää tehdä. Matot pitää laittaa lattialle. (Kyseessä siis Newfoundlandinkoira, eli suureksi kasvava rotu. Kasvuvaiheessa koiralle on tarjottava mahdollisimman vakaa kasvualusta, joten siksi lattia pitää peittää matoilla. Meillä erityisen liukas parketti.) Pientä pentua kiinnostavat lankarullat yms sekalaiset tavarat on siivottava pois pennun ulottuvilta. Tämä kaikki on vielä ihan suotavaa. Mutta sen lisäksi olen nyt saanut päähäni että pitää tehdä kaikenlaisia huonekalu-muutoksia. Taulut on saatava seinille juuri nyt jne....

Toki meillä on projekteja vaikka muille jakaa ja paljon tekemättömiä juttuja jotka olisi hyvä saada tehtyä mahdollisimman pian. Mutta nyt vaikuttaa siltä että stressaan itseni sellaiseen kuntoon että en saa nukuttua, mietin vaan tekemättömiä töitä koko ajan. Tiedän tosin että tämän kaiken taustalla on oma pelko siitä että mitä nyt kun elämä muuttuu. Mitä jos en osaakaan kasvattaa pennusta täyspäistä ja tasapainoista aikuista koiraa. Ja muutenkin näin suuri elämänmuutos kaikkien muiden suurten muutosten jälkeen (muutto maalle, työstä irtisanoutuminen, sairaudesta paraneminen) pelottaa. Luonnollistahan se vaan on. Tosin tämä on ollut suurimpia haaveitani niin pitkään kun muistan. Elämänvaihe jossa voin taas hankkia koiran. Mutta nyt se on täällä..

Noh, ehkä tämä avautuminen auttoi hieman ja jaksan taas mennä jatkamaan siivousta ja huonekalujen siirtoa.

The Hangover

Kun kerran pääsen vauhtiin minua ei näemmä pysäytä mikään. Toinen elokuva heti perään... Tämä on aivan hulvattoman hauska. Suurimman osan elokuvaa nauroin ääneen ja sitä EI tapahtu usein. SUOSITTELEN!!!

Kuvat IMDB

Viime yönä nukuin huonosti, tänään olen ulkoillut jne, joten väsymys painaa silmiä enkä jaksa nyt tämän enempää kirjoittaa. Kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon. Palaan asiaan pirteämpänä.

(500) Days of Summer

Sairastellessani en oikeen jaksa katsoa telkkaria, saatikka leffoja. Nyt huomaa että alan olla paranemaan päin kun jälleen leffoja tulee katsottua. :-)

Mikäli haluat nähdä harmitonta hömppää hieman eri vinkkelistä, suosittelen (500) Days of Summer -leffaa. Itse olin lukenut siitä jonkun verran ja kuullut että se on hyvä, silti se ei pettänyt odotuksia, vaan katsoin sen oikeen mielelläni!

Oli mielenkiintoista nähdä Kolmas kivi auringosta -sarjan Tommy, eli siis Joseph Gordon-Levitt aikuisena rom-comin tähtenä.. Tehtävästään hän suoriutui mielestäni hyvin! Naispääosaa, hieman erilaista kun rom-comeissa yleensä, esitti Zooey Deschanel, joka oli ainakin minulle uusi tuttavuus. Hyvin kaunis sellainen!

Päälimmäisenä mieleen jäi mielenkiintoinen musiikki, jotenkin haalea kuvaustapa (ei siis missään negatiivisessä mielessä) ja hyvä fiilis. Joten voin suositella.

Meidän koti, osa 1

Lupailin kuvia kodistamme. Siivouksen sijaan olen keskittynyt neulomiseen, joten aloitetaan muutamalla kuvalla. Jatkoa seuraa siis sitä mukaa kun saan jonkun nurkan siivottua. (Muistakaa että meille on kertynyt uskomattoman paljon lisää tavaraa sekä Hämeenlinnasta että Pohjanmaalta, kaikkea ei olla vielä 'ehditty' käymään läpi.)

Talomme on siis paritalon puolikas. Neliöitä on n. 120. Iso, varaava takka muodostaa talon sydämen. Olohuone on hieman pitkulan mallinen ja iso (n. 30 neliötä). Makuuhuoneita on kolme kappaletta. Ihanaa 'luksusta' (pienessä, vanhassa kerrostaloasunnossa asuneelle) on iso vaatehuone ja tilava kodinhoitohuone. Kaikki tilat kodissamme ovat reilun kokoisia. Pieniä kopperoita onneksi ei ole rakennettu. Olohuonetta pimentää hieman iso, katettu terassi. Tosin ei se minua ainakaan haittaa, sillä terassi on aivan ihana kesällä.

Viime viikon lumisena päivänä otettu kuva, sisäänkäynti jää kuvassa vasemmalle, valot on keittiön ikkunoiden alla ja oikeanpuoleinen ikkuna on kodinhoitohuoneen.

Tuulikaapista näkymä eteiseen. Vasemmalle jää työhuoneemme, suoraan edessä on makuuhuoneemme ja oikealla pilkottaa vierashuoneen ovi. Vasemmalla keskellä on vessan ovi. Teimme hieman pintaremonttia kun ostimme talon. Olohuone, eteinen ja keittiö on kaikki maalattu vaaleanharmaalla maalilla. Eteisen kaapistoa ei ole (vielä) maalattu. Seinien lisäksi kaikissa asuinhuoneissa maalattiin katto. Alunperin se oli puun värinen ja pimensi ennestään pimeää olohuonetta.

Hmm.. Kuvassa näkyy äitini löytö, vanha peili. Oikeastaan pidän siitä että sen raamit on tummat. Jotenkin sopii hyvin tähän vaaleuteen.

Tässä kuvassa pilkottaa takka, jonka myös maalasimme tummanruskeasta valkoiseksi. Kuvassa myös hieman olohuonetta.

Yksi seinä olohuoneessa on tapetoitu. Kun remontti oli ajankohtainen näin jossain blogissa maininnan Helsingin Tapettitalosta. Sieltä löysin makuuhuoneen tapetin (jonka esittelen myöhemmässä postauksessa), olin vähän kahden vaiheella tapetoidaanko olohuone. Sitten löysin jostain aivan ihanan tapetin, sain jopa J:n suostumaan. Osottautui että tapetti kuuluu myös Tapettitalon valikoimiin. Olohuoneeseen tuli siis Ritva Kronlundin 'Kirsikkapuu', johon olen valinnan jälkeen törmännyt vähän joka paikassa. Olen silti edelleen aivan tajuttoman rakastunut siihen. Mielestäni se sopii tosi hyvin harmaiden seinien kanssa.

Jatkoa seuraa..

Ja vielä vähän koira-asiaa....
Koiran tulo alkaa tosiaan nyt olla enemmän kun ajankohtaista. Olemme viime päivinä olleet monesti yhteydessä kasvattajan kanssa. Eilen puhuimme pitkään ja nyt meidän pentu on sitten varmistunut. Ei sen puolen että meillä olisi ollut mitään väliä. Ihania ne on kaikki. Enää reilu viikko niin matkustamme Jyväskylään ja palaamme sieltä seuraavana päivänä pentu mukana. Siinä mullistuu kyllä elämä ihan täysin! En malttaisi odottaa...

Kiitos kaikille ihanille :-)

Yhteisesti kaikille suuri kiitos kommenteista!!! On todella kiva saada kommentteja, kuten varmaan kaikki joilla on oma blogi tietävät..

Kuiva kodista en vielä laita tähän. En ehtinyt valoisaan aikaan kuvaamaan mitään, joten josko ehkä huomenna. Kuusesta otin silloin yöllä kämyisen kuvan kännykällä, mutta siinä se tosiaan on..

Tänään nöffin saapuminen tuntuu astetta todellisemmalta. Sain tilaamani koiranruuat. Ruokakupit olen jo hankkinut aiemmin ja äitini oli ostanut aivan ihanan kipon myös. Eilen pystytimme aidan 'yläpihalle'. Ihan pieni alue vaan toistaiseksi, mutta saa riittää täksi talveksi. Keväällä sitten teemme kunnon aidan huomattavasti isommalle alueelle. Kiva kuitenkin kun on edes pieni alue jota pentu voi tutkiskella ihan itsekseen ja jossa se voi olla ilman jatkuvaa valvontaa. Vilkasliikenteisen tien vuoksi sitä ei voi jättää yhtään yksin pihalle ilman aitausta.

Käväsin tänään Espoon kierrätyskeskuksessa. Etsin edelleen mattoja pentua varten, ja sieltä löytyikin pari kohtuuhintaista räsymattoa. Nyt alkaa ehkä kohta jo matot riittämään. Ehkä pari vielä. Tuntuu tosiaan hassulle että pitää hamstrata mattoja pentua varten, sehän ei edes ole sisäsiisti, mutta tämä oli kasvattajan ehdoton vaatimus. Ja minähän en halua mitenkään vaarantaa pennun kasvua.

Huomenna hammaslääkäriin. Minulle on jäänyt muutaman vuoden takaa paha kammo, joten ei yhtään tekisi mieli mennä, mutta kaipa vaan on pakko. Sitä ennen vietän iltaa viltin alla, nauttien takkatulesta, kynttilän valosta ja lasillisesta punaviiniä. :-)

Maalaiselämää ja viikonlopun kuulumisia

Taas hujahti viikonloppu nopeasti.. Toisaalta siinä on se hyvä puoli että aika menee hurjan nopeasti. Enää 13 yötä niin saamme nöffi-tyttösen kotiin! En millään malttaisi odottaa.

Olipas taas viikonloppu. Perjantaina J:llä oli työpaikkansa pikkujoulut. Minun piti mennä Hämeenlinnaan vastaan isääni, jonka piti tulla tuomaan meille kirjoituspöytä ja muuta kamaa Pohjanmaalta. Hämeenlinnassa meidän piti hakea J:n perintökeinutuoli, joka ei mahtunut meidän autoon. Noh. Erinäisistä syistä isäni lähtö viivästyi, ja lopulta siirtyi lauantaille. Sinäänsä hyvä juttu sillä ajokeli ei ollut perjantaina mitenkään loistava.

Olin lupautunut hakemaan J:n Helsingistä yöllä (teimme yya-sopimuksen muuttaessamme maalle, jos toinen on viettämässä iltaa kaupungissa, toinen tulee hakemaan, pakko täältä on joskus päästä tuulettumaan, julkinen liikenne ei ole mitenkään loistava, eteenkään yöllä..). Keli oli jo hieman parantunut siihen mennessä, ja kaikki hyvin kunnes olimme n. 50 metrin päässä kotoa... Keskellä tietä oli iso kuusi! Joku (lumen paino tms) oli saanut suuren kuusen kaatumaan keskelle ajotietä. Kuusi ei hievahtanutkaan, joten ei auttanut muu kun hakea kirves ja saha. Pakko sanoa että oli aika absurdi olo kun keskellä yötä pilkottiin puuta pois tieltä jotta päästään kotiin autolla.

Lauantaina isäni pääsi matkaan ja haimme Hämeenlinnasta keinutuolin, pari pientä antiikkista pöytää ja vähän muuta tavaraa. Isäni kävi ensimmäistä kertaa uudessa kodissamme ja oli aivan ihastunut. Vaikka hänkin oli kuullut paljon ja nähnyt kuvia, ei kuvat kuitenkaan kerro koko tarinaa. Meillä oli sitten mukava ilta yhdessä.

Tänään aamulla vietettiin isänpäivä-aamiainen. Sen jälkeen isäni lähti takaisin kotiinpäin ja me ollan J:n kanssa lähinnä rentouduttu. Päivään on tosin kuulunut hiirenloukkujen tyhjennystä käyttöullakolta (hyi, en yhtään pidä hiiristä) ja lyhyt pyrähdys Helsinkiin.

Laiskuuttani en jaksa nyt kaivaa esiin kameraa, mutta yritän piakkoin saada tänne hieman kuvia kodistamme.

Statusraportti

Huh... Kiireistä viikonloppua eletään. Isäni täällä, olin aamupäivällä Hämeenlinnassa. Huomenna pitäisi ehtiä kirjoittamaan enemmän. Vaikka mitä taas sattunut ja tapahtunut. Muun muassa hauska kertomus maalla asumisesta...

Nyt jatkan illan viettoa isäni ja J:n kanssa. Palaan asiaan huomenna!

Ruusuja

Mielessä pyörii taas vaikka mitä. Varmaankin liikaa, sillä en saa ajatuksesta kiinni. Joten olen hiljaa ja ihailen kauniita ruusuja. Kauneuden vangitseminen kuvaan on vaan harvinaisen vaikeaa..

Metsässä

Reilun kahden kuukauden täällä asumisen jälkeen astuimme viime lauantaina ensimmäistä kertaa viereiseen metsään. Oikeen hävettää moinen saamattomuus. Mutta onneksi astuimme. Oli ihanaa, upeaa ja kaunista. Karulla tavalla. Käynti tosin päättyi kun rämmin suon kautta tielle päin ja kastelin jalat ihan kunnolla. Kuulemma tyypillistä minulle, mitään ei voi tehdä ilman että sattuu ja tapahtuu..

ps. Kokeilen ensimmäistä kertaa uutta editoria, oudolta vaikuttaa, mutta kai tähän tottuu..

Lyhyesti

Viikonloppu meni taas liiankin nopeasti. Eilinen oli lähes täydellinen päivä. Olimme paljon ulkona, jaksoin hyvin ja oli ihani iltakin. Tänään olen ollut sitten aivan poikki. Kamerassa muutamia kuvia, muun muassa eiliseltä metsälenkiltä, mutta nyt en jaksa siirtää niitä koneelle, joten palaanpa asiaan kunhan olen pirteämpi. Toivottavasti jo huomenna, sillä tekemistä olisi taas vaikka kuinka ja paljon!