Huh ja puh...

Lauantaina meille muuttaa musta, karvainen koiranpentu. Sitä odotellessa olen saanut jonkun ihme puuskan. Kodin pitää olla siihen mennessä täydellisesti sisustettu... Siis mitäh? Ja miksi? Koiranpentu nyt ei todellakaan ymmärrä sisustuksesta tuon taivaallista ja silti minä stressaan.

Tiettyjä juttuja pitää tehdä. Matot pitää laittaa lattialle. (Kyseessä siis Newfoundlandinkoira, eli suureksi kasvava rotu. Kasvuvaiheessa koiralle on tarjottava mahdollisimman vakaa kasvualusta, joten siksi lattia pitää peittää matoilla. Meillä erityisen liukas parketti.) Pientä pentua kiinnostavat lankarullat yms sekalaiset tavarat on siivottava pois pennun ulottuvilta. Tämä kaikki on vielä ihan suotavaa. Mutta sen lisäksi olen nyt saanut päähäni että pitää tehdä kaikenlaisia huonekalu-muutoksia. Taulut on saatava seinille juuri nyt jne....

Toki meillä on projekteja vaikka muille jakaa ja paljon tekemättömiä juttuja jotka olisi hyvä saada tehtyä mahdollisimman pian. Mutta nyt vaikuttaa siltä että stressaan itseni sellaiseen kuntoon että en saa nukuttua, mietin vaan tekemättömiä töitä koko ajan. Tiedän tosin että tämän kaiken taustalla on oma pelko siitä että mitä nyt kun elämä muuttuu. Mitä jos en osaakaan kasvattaa pennusta täyspäistä ja tasapainoista aikuista koiraa. Ja muutenkin näin suuri elämänmuutos kaikkien muiden suurten muutosten jälkeen (muutto maalle, työstä irtisanoutuminen, sairaudesta paraneminen) pelottaa. Luonnollistahan se vaan on. Tosin tämä on ollut suurimpia haaveitani niin pitkään kun muistan. Elämänvaihe jossa voin taas hankkia koiran. Mutta nyt se on täällä..

Noh, ehkä tämä avautuminen auttoi hieman ja jaksan taas mennä jatkamaan siivousta ja huonekalujen siirtoa.