En saa enää mitään tehtyä. Jos ennen oli vaikeaa jaksaa siivota tai mitä tahansa, nyt siihen on tullut uusi haaste. Nimittäin Eevi.
Eevi tunkee nenänsä joka paikkaan. Kun avaan jääkaapin oven koira on kiipeämässä vihanneslokeroon. Kun avaan pakastimen joku kurottaa naudanmahapullien (?!?!) perään. Kun avaan astianpesukoneen pieni apurini on paikalla. Kun laitan jotain roskikseen pieni kieli yrittää lipoa roskista. Kun käyn vessassa pieni musta pentu yrittää päästä mukaan, jos onnistuu siinä se yrittää mennä nukkumaan vessaharjan viereen (yök!!!). Kun siivoan koiranpissaa pois matolta pienet hampaat yrittää tarttua paperiin. Kun laitan ruokaa varpaitani halutaan lämmittää makaamalla niitten päällä. Kun puen päälle, apulainen yrittää 'auttaa' pitämällä kiinni vaatteista. Kun imuroin musta nöffinpentu roikkuu imurin varressa. Eevi on mukana kaikessa!
Enkä vaihtaisi hetkeäkään pois. Pieni pentuni on pieni vaan vähän aikaa...
3 kommenttia:
Miksiköhän en pääse kommentoimaan sinulle? Hmm..mistä aloittaisin. Kuten jossain aikaisemmassa kommentissani sanoin/tarkoitin, että osoittaa suurta vahvuutta sinulta. Kohtasin työssäni (siis ennen äitiyslomaa) lähes päivittäin ihmisiä, jotka ovat läpikäyneet saman kuin sinä. En voi sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu. En, koska en ole käynyt läpi samaa kuin sinä. Tuosta kaikesta toipuminen vie kauan. Ja pienillä askelilla. Olen iloinen, että ympärilläsi on ihmisiä, jotka välittävät. Olen iloinen, että olet saanut apua. Sinullakin on oikeus näyttää se heikkoutesi ja suotavaakin se on. Sinulla on nyt Eevi. Ja rakastava mies. Oma koti. Toipuminen ensi metreillä. Uusi elämänvaihe. Nauti olostasi. Ja elämästäsi. Muistathan, että minulle voit aina jutella jos siltä tuntuu?! *rutistuksia*
Eevi on ihana!
RuusuLiisa, kiitos kauniista sanoistasi! Yritän päivittäin muistaa nauttia kaikesta, minulla on paljon josta olla kiitollinen.
Anni, niin on!!!
Lähetä kommentti