Jotain sentään.. Olen ilmoittanut Eevin kouluun! Huhtikuussa alkaa sitten pentukoulu! Oikeen odotan sitä. Saapa nähdä miten meidän neiti (ja ennen kaikkea minä) pärjää. Ihmisiin Eevi suhtautuu lämmöllä. Eevi on tottunut että kaikki pitävät häntä aivan ihanana. Sitten kun ollaan jossain missä on paljon ihmisiä, tai ihan vaan jotain tuntemattomia ohikulkijoita, Eevi on aivan ihmeissään kun ei saakaan huomioita.
Toisia koiria Eevi ei ole kovin tottunut näkemään. Innostusta on kyllä, mutta vielä vähän pelottaa. Emännän jalkojen välistä on hyvä katsoa tilannetta. Nyt ollaan parina peräkkäisenä päivänä harjoiteltu naapurin Beaglen kohtaamista. Vielä ei meidän tyttö uskalla lähteä leikkimään sen kanssa, mutta ei paljon puutu. Ehkä jo huomenna?
Kuten huomaatte, elämäni on liiankin Eevi-keskeistä. Kyllä muutakin tapahtuu ja on mielessä, mutta minun arkeni on viime päivinä pyörinyt lähinnä Eevin ympärillä. Ehkä siksikin että Eevillä on nyt harvinaisen rankka uhmaikävaihe meneillään. Ei kuunnella yhtään, ei totella, pissat tulee mihin sattuuu (Eevi oli jo 99% sisäsiisti), emännän ja isännän kädet ja jalat maistuu toooosi hyvälle ja niitä pitää käydä ahkerasti mussuttelemassa, emännän ei anneta olla koneella kovainkaan pitkiä aikoja (paitsi Eevin nukkuessa, kuten nyt) ja koko ajan pitäisi saada jotain syötävää.
Kirjoittaessani tätä huomaan että minun pitää todellakin päästä pois kotoa ja pois Eevin luota. Onneksi huomenna pääsen. Työn alla on myös postaus joka liittyy johonkin ihan muuhun kun Eeviin. Ihana se (siis Eevi) on, mutta liika on liikaa. Joten lupaan itselleni (ja teille) keskittyä myös muuhun jatkossa. Jospa se lähtölaukauskin tulisi...
4 kommenttia:
Kuulostaa jotenkin tutulta. Tosin Ysi oli KAMALA pentu, söi sohvan, vessanoven!!, jääkaapista tiivisteet etc... Oli aika lähellä ettei koira lentänyt niskaperse-otteella ulos talosta. Pitää vaan kestää ;O)
On kyllä hetkiä jolloin tekisi mieli heittää pentu kovaa ja kauas. Lähinnä hetkiä juuri sen jälkeen kun pienet naskalihampaat ovat iskeytyneet kiinni käsivarteeni. Se nimittäin sattuu ja niin maan pe....sti.
Onneksi nämä ovat vain hetkiä ja enimmän osan aikaa musta kaunottaremme on I-H-A-N-A
Hei, kuulostaa niin tutulta :) Meilläkin Mansikki oli jatkuvasti iskemässä hampaitaan johonkin. Hävetti kun tuli vieraita ja se hyppi vasten ja repi (!) ihmisten vaatteisiin reikiä. Nyt se on onneksi jo paljon rauhallisempi. Paitsi viime aikoina hyppelyä on ollut taas enemmän, mutta se menee eka juoksun piikkiin. Näin ainakin luulen.
Kiva kuulla että on kohtalontovereita sentään. Auttaa vähän.. Tiedänhän minä että tämä vaihe menee ohi, mutta.. Onneksi vieraiden vaatteita ei ole vielä rikottu, emännän kylläkin.
Lähetä kommentti