lauantai 15. lokakuuta 2011

Haastavan viikon jälkeen

Rento lauantai-ilta raskaan viikon jälkeen!! Viikko oli raskas, mutta hyvä. Olin työmatkalla sunnuntaista perjantaihin. Olin kouluttamassa motivaatiota, stressinhallintaa, elämänhallintaa jne. Haastava ja upea viikko!

Tulin kotiin myöhään eilen illalla, söin ja menin nukkumaan. Nukuin 13 tuntia. Teki todella hyvää! Tänään olen maistellut hyvän olon tunnetta, joka seurasi onnistunutta viikkoa. Olen niin tyytyväinen kun jaksoin niin hyvin, vaikka viikkoon liittyi monia raskaita osuuksia. Olen niin onnellinen siitä että olen taas työkunnossa!

Muistan vielä kovin hyvin syksyn vain kaksi vuotta sitten, jolloin olin niin kovin väsynyt. Tähän kahteen vuoteen on mahtunut valtava määrä pieniä askeleita ja olen kiitollinen jokaisesta. Vaikeudet jotka kävin läpi ovat opettaneet minulle todella paljon. Olen se ihminen joka olen tänään niiden ansiosta. Olen löytänyt uuden uran niiden parista. Tämä on asia josta olen kiitollinen ihan joka ikinen päivä.

Yksi tärkeimmistä asioista jonka olen oppinut on että pysähdyn ja olen kiitollinen. Katson taaksepäin lähtötilanteeseen ja olen kiitollinen niistä asioista jotka ovat vieneet minut tähän. Yritän vaikeuksissakin nähdä jotain positiivista. Vaikeaa ja haastavaa, mutta kovin palkitsevaa.


2 kommenttia:

Jalat tukevasti ilmassa kirjoitti...

Aivan ihanaa luettavaa <3

Pia kirjoitti...

Suuri, iloinen hymy! :D