Eilinen (perjantai) ilta kului hyvien ystävien seurassa, maistellen hieman viiniä ja hyvää, tummaa suklaata.

Vuosi sitten olin lomalla Brasiliassa, tapaamassa ystäviäni. Matka toi ihanan tauon pitkään ja pimeään kauteen. Sillä oli aurinkoa, lämpöä ja hyvää seuraa. Tänä talvena lomaa ei ole näköpiirissä, joten voin vain muistella viime talven lomaa. Alla muutama kuva jotka muistuttavat minua tästä.

Eräänä lämpimänä päivänä kävimme läheisellä vesiputouksella. Kävin uimassa, vesi oli raikasta ja viileää. Toisin pohja oli tosi kivikkoinen..

Keskellä talvea teki hyvää nähdä vihreää. Uima-allas oli onneksi muutaman metrin päässä talosta:-)

Pihallamme kasvoi banaani-puita. Valitettavasti vaan banaanit eivät vielä olleet valmiita, joten en saanut maistaa oman puun banaaneja.

Myös avokaadoja löytyi pihapiiristä. Nekään eivät valitettavasti olleet vielä valmiita. Tosin sain maistaa oman pihan limepuusta otetusta hedelmästä tehtyä caipirinhaa. Oli todella hyvää!!
2 kommenttia:
Ystävät kiittävät perjantai-illasta. Tai no, toinen kiittää, toinen uinuu muka viattoman unta. Tekisi itsekin mieli nukkua; heräsin aikaisin töihin sekä lauantaina että sunnuntaina, mutta vuorokausirytmi on vaarassa kadota kokonaan.
Ja pian tyttöjen ilta. Elokuvia, kuohuviiniä ja ehkä (vähän lisää) tummaa suklaata. Kuuluu kohentavan mielialaa, ja sitä tarvitaan kunnes toukukuu taas saapuu ja aurinko sen mukana.
Odotan innolla neulontakokeilusi tulosta...
Kiitos itsellenne!
Kutsu tulossa kohta:-)
Lähetä kommentti