sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Uutuuksia

Sain perjantaina (lue kävin itse ostamassa) upouuden läppärin!!! Olen tämän viikonlopun aikana ollut täysin rakastunut siihen enkä ole meinannut malttaa laskea sitä käsistäni hetkeksikään. Se on vaan niin ihana. Rakkautta ensi kosketuksella! Tutustuminen jatkuu..

Eilen kävelin kotikadullani sijaitsevan ihanan lankaliikkeen ohi enkä voinut vastustaa houkutusta. (Tällä lienee jotain tekemistä perjantaina näkemäni aivan ihanan kaulahuivin kanssa jonka työkaverini oli itselleen kutonut.) En todellakaan ole mikään ompeleva tai kutova tms ihminen, mutta osaan minä nyt jotain kutoa itse. Ostin alennuksesta kahdet erilaiset langat, joista olisi tarkoitus kutoa kaulaliinoja.

Yleensä innostun helposti, mutta innostus lakkaa myös yhtä helposti. Muistelen kuinka opiskeluaikana innostuimme jostain kumman syystä ristipistostöistä ystäväni kanssa. Ostimme molemmat jouluaiheiset tarvepaketit. Minulla taitaa reilun kymmenen vuoden työskentelyn jälkeen olla yksi neljästä tontusta valmiina.. Toinen kesken jäänyt projekti on villasukat. Ostin langat, ohjeen ja puikot. Ne odottavat edelleen kiltisti kaupan muovipussissa 'inspiraatiota'. Mutta kai nyt jokainen jaksaa yhden kaulahuivun kutoa? Siinä ei pitäisi mennä kauan.. Vai mitä???

Ei kommentteja: