Elämä opettaa, osa 1

Minulla on nyt alavireinen kausi meneillään. Vaikka nämä alamäet tuntuvat pahoita olen oppinut elämään niiden kanssa. Ne kuuluvat elämään. Vielä pari vuotta sitten tuntui että kun olen pudonnut kuoppaan en pääse sieltä koskaan enää ylös. Ajattelen että olin niin paniikissa että en nähnyt portaita jotka johtivat pois sieltä. Nykyään osaan ottaa rauhallisemmin. Jos paniikki iskee, osaan rauhoittaa itseni ja sitten katson ympärilleni ja löydän tien ylös kuopasta. 

Juuri nyt nautin pimeästä ja hiljaisesta yöstä. Yritän olla miettimättä tulevaa tai menneitä. Se on vaan niin kovin vaikeaa.